Miila Pannula: Amerikkalainen unelma

kuvitus: Eemil Mantila

Tänään vietetään suomen kielen ja Mikael Agricolan päivää. Ensimmäisen vuoden opiskelija Miila Pannula kirjoitti Askolan lukion ÄI2-kurssilla tekstin, jossa pohtii omaa suhdettaan äidinkieleensä, suomen kieleen:

Amerikkalainen unelma

Suomen kieli taipuu hassusti. Suomeksi ei voi puhua ilman aihetta toisin kuin englanniksi. Suomen kieli on hyödytön ulkomailla. Suomen kielessä on liian paljon kielioppisääntöjä. Suomen kieli on kaunis.

Luulin pienenä, että kaikki maapallolla puhuivat suomea. Se oli päässäni kuin tehdasasetus tietokoneelle. Opin kuitenkin pian, että on olemassa muitakin kieliä,

kuten ruotsi ja englanti. Ne kuitenkin kuulostivat täysin heprealta, vaikka en tiennyt miltä heprea edes kuulostaa. Kolmannella luokalla täytyi alkaa opettelemaan puhumaan englantia, johon hurahdin lopulta täysin. Englanti oli ala-asteella kuin seikkailu, ja joka viikko opin uusia sanoja ja tapoja ilmaista itseäni toisella kielellä. Se oli vapauttavaa. Englannin kielitaito avasi todella paljon ovia elokuvien, tv-sarjojen ja laulujen ymmärtemiseen uudella tavalla, sekä sellaisten internetissä olevien videoiden ja tarinoiden kuluttamiseen, joita ei saanut suomeksi käännettynä.

Lopulta minusta tuntui, että suomen kielen puhuminen on turhaa. Englannilla pärjää ympäri maailmaa, eikä kukaan muu oikeasti puhu suomea kuin suomalaiset. Kieli tuntui minusta maapallon skaalalla mitättömältä. Samaistun tässä kohtaa elokuvan "Saamelaisveri" päähenkilöön Elle-Marjaan. Koin häpeää suomalaisuudestani. Ulkomailla asuvat ihmiset olivat silmissäni hienompia kuin suomalaiset, ja ainoa toiveeni oli asua Yhdysvalloissa. Olla niin sanottu "American Girl". Kaikki julkisuuden henkilöt joita rakastin, asuivat Yhdysvalloissa. Kaikki katsomani TV-sarjat sijoittuvat sinne. Jokainen kirjoittamani tarina sijoittui sinne. Näin Yhdysvallat maailman napana, paikkana, jonne minun täytyi päästä joskus, tai muuten olin epäonnistunut elämässäni.

Vuonna 2016 Donald Trump voitti Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Jo 12-vuotiaana tajusin, että jokin oli vialla. Eivätkö amerikkalaiset sittenkään kaikki olleet täydellisiä? Ja kun sain ajan myötä enemmän ja enemmän tietoa, tajuisin, että ehkä en haluakkaan asua Yhdysvalloissa. Ehkä en halua olla "American Girl". Ehkä kaikki, mitä ajattelin amerikkalaisista ja elämästä Yhdysvalloissa, oli oman pääni tuotetta. Fiktiivinen utopia,

jonka olin rakentanut TV-sarjojen ja elokuvien ja sosiaalisen median avulla. Kun sain tietää, että Yhdysvalloissa ei ollut julkista terveydenhuoltoa, ja alkuperäisasukkaita karkoitettiin reservaateille omilta asuinalueiltaan, olin saanut tarpeeksi. Koroke, jonka olin rakentanut alkoi halkeilla, ja mureni lopulta kokonaan.

Aloin arvostaa sitä, että olin saanut syntyä Suomeen. Aloin arvostaa sitä, että suomalaiset politiikot usein ajattelevat kansalaisia eivätkä vain itseään, ja sitä, että minulla oli mahdollisuus käydä lääkärissä kun sattui, eivätkä vanhempani menneet vararikkoon siitä. Aloin arvostaa suomalaisuuttani. Opin pitämään kaikkia tasavertaisina, sekä arvostamaan eroja ihmisten välillä. Opin, että mikään kulttuuri ei ole toista parempi, ja että suomen kieli on kielenä erityinen.

Englanti alkoi tuntua jopa geneeriseltä kielenä, ja tajusin, kuinka hienoa on, että osaan puhua suomea. Että ymmärrän pitkät suomenkieliset sanaväännökset ja osaan käyttää kieltä monipuolisesti. Vaikka suomen kielen kieliopin kirja saattaisi olla paksumpi kuin englannin, se tarkoittaa vain sitä, että osaan enemmän.

- Miila Pannula 20B