Juuli Ahl: On vain minä ja kirja

Kuva: Negative Space, StockSnap

Kesäloma on jo ovella! Onpa mielessä täydellinen rentoutuminen tai loman ohella syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen, kaunokirjallisuus on mahtava keino molempiin. Ensimmäisen vuoden opiskelija Juuli Ahl kirjoitti Askolan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden ÄI3-kurssilla tekstin, jossa pohtii kirjallisuuden merkitystä itselleen:

On vain minä ja kirja

Kaunokirjallisuus. Tämä sana on minulle merkityksellinen, mutta jollekin toiselle se voi olla mitäänsanomaton. Monelle tulee kaunokirjallisuudesta mieleen vain tylsät romaanit, mutta minulle se merkitsee paljon enemmän, nimittäin henkeäsalpaavia tarinoita, suuria tunteita ja ajatuksia herättäviä elämyksiä.

Sitä ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, kuinka paljon kaunokirjallisuus voi todellisuudessa vaikuttaa ihmiseen, kuinka suuria tuntemuksia tarina voi jossakin herättää. Carlos Ruiz Zafonin kirjoittamassa romaanissa “ Tuulen varjo” (2011), poika nimeltä Daniel kuvaa kirjan lukukokemustaan näillä sanoin:“ Olin niin syvällä tarinan maailmassa, että tuskin huomasin kun kirkonkellot tunteja myöhemmin löivät kumeasti keskiyön merkiksi.” Minullekin käy usein lukiessani näin, että ajantaju katoaa aivan kokonaan. 

Kaunokirjallisuus on opettanut minulle paljon ihmisistä ja koko maailmasta. Kaunokirjallisuuden kautta olen päässyt tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja tapoihin, mikä on avartanut maailmankatsomustani huimasti. Katsoin hetki sitten Richard LaGravenesen ohjaaman tositapahtumiin perustuvan elokuvan nimeltä Freedom Writers (2007). Elokuva kertoo jenginuorten elämästä 90-luvun Yhdysvalloissa. Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen. Se kosketti minua ja herätti tunteita, niin surua, vihaa kuin että iloakin. Elokuva synnytti ajatuksia, se opetti minua. 

Kaunokirjallisuus tuo minulle iloa ja korvaamattomia elämyksiä, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Pienempänä äitini vei minut katsomaan lapsuutensa suosikkimusikaalia “Laulava Trappin perhe.” Muistan olleeni aivan lumoissani, onnellinen ja liikuttunut. Tuntui kuin koko keho olisi mennyt kananlihalle, niin vaikuttava musikaali oli jopa pienen lapsen silmin. 

Kaunokirjallisuudessa hienoa on sosiaalinen kanssakäyminen. Parasta ajanvietettä on katsella leffoja tai laulaa lempikappaleen lyriikoita yhdessä kavereiden kanssa. Tykkään myös keskustella ystävieni kanssa lukemistamme kirjoista ja katsomistamme elokuvista. On kiva kuulla muiden näkemyksiä ja mielipiteitä sekä huomata, miten eri tavalla asioita voi tulkita. 

Kirjojen lukeminen on minulle tapa rentoutua. Rankan koulupäivän tai stressaavan koeviikon jälkeen on ihana napata lempikirja käteen, keittää kuppi kahvia ja lukea parvekkeen riippukeinussa. Silloin kaikki murheet pyyhkiytyvät mielestä ja voi tutustua aivan uuteen ulottuvuuteen. Zafon kuvailee romaanissaan jokaisen kirjan sisältävän äärettömän maailmankaikkeuden, joka vain odottaa tutkimusmatkailijaansa. En tiedä, odottavatko kirjat minua, mutta tiedän odottavani kirjoja, niiden pölyisten kansien sisällä olevaa aarretta kuin pikkulapsi joululahjojaan. 

Lukiessani sukellan syvälle kirjan syövereihin ja jään lopulta niin koukkuun, että janoan tietoa koko ajan vain enemmän ja enemmän. Olen omassa pienessä kuplassani, enkä tiedä muusta maailmasta mitään. Lukiessani kukaan ei häiritse minua, ei vaadi minulta mitään, ei puhu minulle. Silloin on vain minä ja kirja. Aino Kanniston valokuvassa “ Untitled staff staircase” (2013), nainen istuu ruokatunnilla rappukäytävässä kirjaa lukien. Valokuva on herkkä ja kaunis. Se kuvaa hyvin lukemisen rauhoittavaa vaikutusta. Valokuva saa minut pohtimaan, tuoko lukeminen naiselle tarvitsemansa hengähdystauon töistä, niin kuin lukeminen tuo minulle tarvitsemani pakopaikan elämästä. 

Kaunokirjallisuus kokonaisuudessaan, siis kaikki lukemani kirjat ja katsomani elokuvat, ovat vaikuttaneet minuun todella paljon. Koen ymmärtäväni paremmin sekä omia että muiden ajatuksia. Olen myös kehittynyt rutkasti kirjoittajana sekä puhujana, sillä mielikuvitukseni ja sanavarastoni on kehittynyt.

- Juuli Ahl