Miksi valita Askolan lukio?

 

Haettaessa yhteishaussa lukioon, tulee ottaa huomioon monia asioita. Usein myös tietyn lukion valintaan vaikuttaa erityisesti esimerkiksi koulun sijainti, edut, tai vaikka maine. Esimerkiksi juuri Askolan lukioon hakemisella voi olla hyvin paljon erilaisia syitä.


Halusimme tietää millaisia syitä ja mitkä seikat vaikuttivat nykyisten Askolan lukion opiskelijoiden päätökseen valita juuri kyseinen koulu. Haastattelimme yhtä kolmannen vuoden opiskelijaa sekä kysyimme Google Forms- kyselyn kautta muilta opiskelijoilta, mitkä asiat heillä vaikuttivat siihen, että he valitsivat hakea opiskelemaan juuri Askolan lukioon ja mitkä positiiviset asiat koulussamme ovat heidän mielestään maininnan arvoisia.


abiturientti Maria Majander


Askolan lukiossa kolmatta vuotta opiskeleva Maria Majander kertoo, että hänellä oli useita syitä valita juuri Askolan lukio. Majander toteaa, että hänen koko perheensä on käynyt kyseisen lukion, joka omalta osaltaan vaikutti valintaan. Myös Veikko Pohjanpellon rahaston mahdollistamat stipendit, lukion läheinen sijainti sekä sen pieni koko olivat seikkoja, jotka vaikuttivat tämän päätökseen valita Askolan lukio. Majander mainitsee, että on ollut tyytyväinen kouluvalintaan. Hän kertoo myös kouluruoan olevan hyvää, kauppa sijaitsee hyvin lähellä sekä halutessaan, etenkin jos on hyppytunteja, ehtii myös käydä esimerkiksi Kuninkaanportin Burger Kingissä ruokatauon aikana.


Teimme ja lähetimme lukion kaikille opiskelijoille Google Forms-kyselyn, johon opiskelijat vastasivat halutessaan. Kartoitimme kyselyn avulla syitä, miksi lukiomme opiskelijat ovat valinneet juuri Askolan lukion sekä pyysimme vastaajia myös mainitsemaan jotakin positiivista koulustamme. Opiskelijat saivat kirjoittaa ja vastata kyselyyn anonyymisti ja vapaalla tavalla. 


Käydessämme läpi kyselyn vastauksia, kävi ilmi, että selvästi suosituin syy tämän koulun valitsemiseen oli läheinen sijainti. Lyhyt koulumatka toki myös mahdollistaa sen, että opiskelijoilla on enemmän vapaa-aikaa, koska ei tarvitse tuhlata aikaa matkustamiseen. Toinen hyvin useasti mainittu syy oli lukion tarjolla olevat edut. Mainintoja tuli etenkin Veikko Pohjanpellosta, ilmaisista 1. vuoden kirjoista, TVT-tuesta sekä kattavista stipendeistä. 


Valintaan vaikutti aikaisemmin mainittujen syiden lisäksi esimerkiksi keskiarvoraja, koulun pieni koko ja se, että Askolan lukio on hyvä valinta jatko-opiskelua ajatellen. Monet vastasivat myös, että jos sisarukset ovat käyneet tai käyvät samaa koulua, vaikutti se vahvasti päätökseen. Osa kertoo, että koulu vaikutti hyvältä sekä kiinnostavalta ja he olivat kuulleet koulusta jo aikaisemmin positiivisia juttuja ja se oli heille tärkeää koulun valinnassa. Myös lukion kansainvälisyys on vaikuttanut opiskelijoiden päätökseen tulla kouluumme.


Askolan lukion valinnan perustelujen lisäksi kysyimme opiskelijoilta, onko jotakin muuta positiivista, jota opiskelijat haluavat mainita koulustamme. Hyvin monet maininnat liittyivät koulun tarjoamiin etuihin. Niiden lisäksi opiskelijat kertoivat koulun tilojen olevan viihtyisiä ja mukavia. Ruokalan ruoka on monen mielestä myös monipuolista sekä hyvää. Koulun ilmapiiri on rento ja opiskelijoilla on mukavaa ja hyvä olla tässä koulussa. Mainintoja oli myös siitä, että koulussamme on helppo saada apua muilta opiskelijoilta ja opettajilta, sekä yksilöllistä opetusta on mahdollista saada helposti.



Veikko Pohjanpellon säätiö



Veikko Pohjanpellon säätiö on perustettu vuonna 1962. Nykyään säätiön arvo on noin 5 miljoonaa euroa. Välissä Veikko Pohjanpellon säätiötä kutsuttiin rahastoksi mutta muuttui takaisin säätiöksi maaliskuussa vuonna 2020. Rahasto muutettiin säätiöksi, koska varoja oli kertynyt paljon ja säätiössä rahat ovat paremmassa turvassa.


Veikko Pohjanpellon säätiö on tarkoitettu Askolan lukion opiskelijoiden edun hyväksi. Kaikki Askolan lukiossa aloittavat ensimmäisen vuoden opiskelijat saavat TVT-stipendin 400€ apurahan tietokoneen hankkimiseen. Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden ei myöskään tarvitse hankkia itse oppikirjoja, sillä kaikki ensimmäisen vuoden kurssien kirjat ovat lainattavissa kirjastosta. Askolan lukiossa tehdään myös kansainvälisiä projekteja, joissa pääsee matkustamaan ulkomaille. Pohjanpellon säätiö kustantaa kansainvälisten projektien majoituksen ja lentomatkat. Säätiö maksaa myös muita koulun retkiä ja toimintoja. Pohjanpellon säätiö kustantaa myös asioita ja tavaroita, jotka lisäävät Askolan lukion viihtyvyyttä esimerkiksi sohvat.


Pohjanpellon säätiö jakaa stipendejä ylioppilaskirjoituksista. Jokaisesta E:n ylioppilas arvosanasta saa 200€ stipendin ja jokaisesta L:n arvosanasta 350€ stipendin. Ylioppilasjuhlissa voi saada myös todistuksen keskiarvoista stipendin. Jos päättötodistuksen keskiarvo on yli 8,5 saa 200€ ja jos on yli 9,00 saa 350€. Ylioppilasjuhlissa voi saada myös muita stipendejä. Myös 1. ja 2. vuoden opiskelijat voivat saada Veikko Pohjanpellon säätiöltä stipendejä. 


Askolan lukiosta valmistunut voi hakea säätiöltä apurahaa yliopisto opintoihin tai tiede- tai taidekorkeakoulun jatko-opintoihin. Jos yliopistossa tekee pro-gradu tutkielman voi saada säätiöltä 1500€ ja jos saa gradusta arvosanaksi eximia cum laude approbaturin niin siitä saa 750€. Myös tohtoriksi väittelystä saa säätiöltä 3000€ stipendin.



Askolan lukio on lähilukio 


Askolan lukiossa suuri osa opiskelijoista on lähialueella asuvia ja suurempiin lukioihin verrattuna Askolan lukioon on helpompaa ja nopeampaa kulkea. Askolan lukio on kooltaan melko pieni koulu. Hyviä puolia koulun pienessä koossa ovat esimerkiksi lukion ilmapiiri ja yhteisö, joka on turvallinen, rento ja joustava. Ryhmäkoot eivät ole liian suuria ja yksilöllistä opetusta saa helpommin kuin suurissa lukioissa. Askolan lukiossa opiskelijoista pidetään myös hyvää huolta. Jos kurssien suorittamisessa tai etenemisessä on ongelmaa, opettajat auttavat järjestämään opiskelijoiden kouluasioita parhaansa mukaan. Lisäksi opettajat myös tuntevat opiskelijat hyvin, joten opiskelu on sujuvaa ja luontevaa.



Nona Nykänen & Salla Heino


Kommentit

Suositut tekstit